Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
TuikkuV73

Olen 38-vuotias kahden pienen tytön äiti, joka harrastaa luovaa näpertelyä ja käsillä tekemistä. Teen kaikenlaista pätkälangoista lyijykynäpiirroksiin. Tarkoitukseni olisi koota tänne töitäni menneiltä vuosilta ja lisätä uusia juttuja. Punaisena lankana blogissa on kierrätysmateriaalien ja omien ideoiden käyttö. Kaikkea saa kommentoida. Voin myös tehdä tilauksesta kaikkea esilläolevaa, jos aikaa sattuu löytymään. Kannattaa kysyä. Kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi niitä:)

 

Aakkosasiaa

Ensinnäkin, onneksi ei tarvitse mennä vielä töihin! On kuitenkin mukavaa pyöritellä päässään kaikkea sitä, mitä voisi, varmaan  haluaisi, ehkä jaksaisi ja hyvässä lykyssä pystyisikin tekemään sitten joskus "lomilta palattuaan", jos olisi aikaa, rauhaa, voimia ja yksinäisyyttäkin. Niin, niin!!! Ehkä pitäisi yrittää saattaa loppuun tällainen aakkosprojekti jo tämän kuluvan vuoden sisällä. Pläräsin eilen kansion, jossa on läjä piirtämiäni venäläisiä aakkosia. Sitten hahmottelin hiukan uutta ja viimeistelin tuon A-kirjaimen värityspuolen. (En etene työssäni kovinkaan loogisesti)!

Tarkoitus on tehdä aakkosia lasten värityskuviksi ja noita värillisiä sitten muuten vain katselukuviksi. Tyttäreni muuten tykää katsella kuvia ja kertoilla tarinoita siitä, mitä niissä on ja tapahtuu. Kirjainten sisälle olen piirtänyt asioita, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella. Lisänä joitakin tehtäviä esim. ristikkoja, täydennys- ja käsialatehtäviä. Ylhäällä ovat A ja D-kirjaimet. Alla N ja yksi S-kirjaimista:

Lopuksi vielä häkkyrä-ässä:)

Ja täydeksi arvoitukseksi jääkin, miten tämä homma lopulta saadaan kasaan!!?? Monisteläjänä? Omakustanteena? Itsekopioituna sekamelskana?

Puuväritöitä

Laitan muutaman pehmeillä puukynillä tuherrettua työtä. Ensimmäisessä on kuvattuna ruusunmarjoja ja toisessa (jo vanhemmassa työssä) on liljoja. Ruusunmarjat on viime vuodelta. Molemmat ovat kehyksissä seinällä.

Ja vielä viimeinen, joka on eteisen seinällä. Tämä on tehty lyijykynällä ja puuväreillä. Salamavalo hiukan sotki kuvaa.