Kaiken pitää olla sateenkaaren väreissä leiskuvaa tai sitten mustaa. Meillä ei pastellisävyistä pidetä. Ainakin 4-vuotias on sitä mieltä, että värien pitää näkyä ja niitä saa olla paljon. Olen säilyttänyt kaapissani miehen saksittua nahkatakkia, ja nyt se on päässyt oikeanlaiseen uusiokäyttöön. Nahka on paksua ja tossujen pahjaksi sopivaa. Tein pohjat tyttäreni jalkaa apuna käyttäen ja reunat rei`itin naskalilla. Päällisen virkkasin merseroiduista puuvillalankajämistä. Nilkkaan laitoin kuminauhan, jotta tossut pysyisivät jalassa. Tässä on prototyyppi. Jatkoa ja tuotekehittelyä seuraa myöhemmin.





Tässä vielä toinen tossu tytön jalassa. Nämä koivet olivat niin vikkelät, että niistä oli erittäin vaikea saada yhtään järkevää kuvaa. Tolla takana on lenksu, joista tossut voi ripustaa päiväkodin naulaan. Ne myös pysyvät siellä paremmin eikä niitä potkita käytävillä.



Lopuksi vielä eilen askarreltuja heijastimia pimeyteen. Pupuheijastin sai kauhean vastalauseen, koska sillä ei ole mahaa. Pää on täytetty palloksi pumpulilla. Onneksi 7-vuotias ihastui siihen.


Heijastinlanka loppui toisen härpäkkeen kohdalla kesken ja siksi siinä on aukko yläpuolella. Heijastin on tuunattu naskalia apuna käyttäen K-kaupan mainosheijastimesta. Mainostekstit ja hakaneula on piilotettu taakse. Helmet on ommeltu päälle. Lankaa olisi tarkoitus ostaa lisää ja korjata tuo pieni kauneusvirhe, ehkä hiukan jatkaa hörhellystäkin:)